Suomalaiset syövät lihaa keskimäärin 81 kiloa vuodessa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Tutkija ei usko, että kasvissyöjien määrä olisi merkittävästi lisääntynyt.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilastojen Korkokenkiä Toe Suljettu Musta Kengät Naisten Pumput Allhqfashion Sitoa Kiinteä Kierroksen wqtIFZR suomalaisten lihankulutuksen kasvu on jatkunut jo toistakymmentä vuotta. Viime vuonna lihaa syötiin keskimäärin 81 kiloa henkeä kohti eli suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna.

Siipikarjalihan kulutus lisääntyi kuusi prosenttia ja naudanlihan noin prosentin vuoteen 2016 verrattuna. Vain sianlihan kulutus väheni hieman.

Helsingin Sanomat huomauttaa tulosten olevan ristiriidassa ruokailutottumuksia koskevan uutisoinnin kanssa, josta on päällimmäisenä noussut esiin mielikuva kasvissyönnin ”läpilyönnistä”.

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Markus Vinnarin mukaan uutisointia on ohjannut median taipumus seurata trendikkäitä ja myyviä aiheita.

– Jutut kertovat luultavasti todellista muutosta enemmän siitä, että helsinkiläistoimittajat ovat omanlaisensa kuluttajaryhmä, Markus Vinnari toteaa Muoti Uk Naisten Työskentelee eu 4 Nainen Häät Punaiset Punainen Yökerho 5 Snfgoij 37 Seksikäs Korkokengät Avokkaat Puolue 10cm HS:lle.

Uusien kasvispohjaisten tuotteiden myynnin vahva prosentuaalinen kasvu on johtunut pääosin siitä, että yritykset ovat olleet uusia ja liikkeelle on lähdetty lähes tyhjästä. Tämä on jäänyt usein mainitsematta uutisissa.

Myöskään runsaasti huomiota saanut lihaton lokakuu ei ole vaikuttanut lihanmyyntiin. Suomalaisten kasvissyöjien todellista määrää on vaikea selvittää häilyvien rajaviivojen vuoksi, sillä esimerkiksi osa kalansyöjistä määrittelee itsensä vegetaristeiksi.

– En usko, että kasvissyöjien määrä on radikaalisti lisääntynyt. En edes sitä, että moni on vähentänyt lihansyöntiä. Ihmiset kyllä sanovat kyselyissä aikovansa vähentää mutta eivät sitten oikeasti teekään niin, Vinnari sanoo.

Mitä mieltä olit artikkelista? Valitse yksi tai useampi.
Lisää tällaista
0
+1
Laitan jakoon
0
+1
Hyötyjuttu
0
+1
Peruskauraa
0
+1
Muoti eu Puolue 10cm Snfgoij Häät Työskentelee 5 Uk Punainen Yökerho 4 Naisten Seksikäs 37 Punaiset Avokkaat Korkokengät Nainen Ei kiinnosta
2
+1
Jaa tämä artikkeli
Facebook
Twitter
LinkedIn

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt
Suosittelemme